Salon taidemuseon prosenttitaidesivut
Salon %-taide sivusto kertoo miten prosenttiperiaate toimii ja mitä sen avulla on saatu aikaan Salossa. Sivuston tuotti vuonna 2008 Salon taidemuseo, joka on vastannut kaupungin taidekokoelman karttumisesta, kunnossapidosta ja tietopalvelusta vuodesta 1998 lähtien. Merkittävä osa kokoelman teoksista on hankittu prosenttiperiaatteella.

Kaupunki hankkii prosenttiperiaatteen avulla vuosittain useita taideteoksia, jotka parantavat työ-, vapaa-ajan- ja opiskeluympäristöjen viihtyisyyttä. Monet teoksista ovat tulleet vuosien mittaan tilojen käyttäjille hyvinkin tutuiksi. Näin on etenkin kaikille avoimissa tiloissa kuten liikuntapaikoissa ja kirjastossa. Prosenttitaidesivuston välityksellä myös vähemmän nähdyt teokset pääsevät esille ja samalla tarjoutuu mahdollisuus tutustua lähemmin tuttuihinkin teoksiin sivustolta löytyvien taustatietojen avulla. Yksi sivuston tavoitteista on saada kulkijat pysähtymään teosten äärelle ja katsomaan niitä uusin silmin.

Sivustolle kootun nettinäyttelyn teokset edustavat eri hankintavuosikymmeniä, tekniikoita ja sijoituspaikkoja. Teokset esitellään kuvin, joista ilmenee myös millaiseen ympäristöön ne on hankittu.

Sarjakuvahahmot Viiru ja Töyhtis
Nettinäyttelykierrokselle seuraksi tarjoutuu kaksi sarjakuvahahmoa, elämää nähnyt kulkija Viiru-kissa ja taiteelle lämpenevä Töyhtis-lintu. Muurlan opiston sarjakuvataiteen opiskelijoiden työnä syntynyt vastakohtapari käy keskustelua teoksista ja taiteen merkityksestä. Piirroshahmojen vuoropuhelu pohjaa osin haastatteluihin, joita opiskelijat tekivät keväällä 2007 teosten luona. Viirun ja Töyhtiksen äänessä on siten kuultavissa kaikuja sekä ohikulkijoiden että teosten läheisyydessä työskentelevien mietteistä.

Teostietokanta ja prosenttikohteet
Kaikkiaan noin 300 teosta sisältävästä tietokannasta on mahdollista etsiä kiinnostavaa prosenttitaidetta teostyypin, taiteilijan, hankinta-ajankohdan tai sijoituspaikan mukaan. Myös rakennukset, puistot ja muut ympäristöt, joihin prosenttiteoksia on hankittu, saavat sivustolla oman esittelynsä. Vuonna 2008 prosenttitaiteen sijoituspaikkoja oli 34 kappaletta. Uusia sijoituspaikkoja on 2000-luvulla syntynyt 1-4 kohteen vuositahtia. Lisäksi vanhoihin kohteisiin on tehty hankintoja peruskorjausten ja laajennusten yhteydessä. Sekä teos- että sijoituspaikkatietokanta kasvavat vuosittain kun uusia hankintoja päivitetään sivuille.

Sulje sivu >>